Happea ja alitajuntaa

En ole aikoihin kirjoitellut, mutta eipä ole Shakespearekään. Työkirjoittamisen ja vapaa-ajan kirjoittamisen yhdistäminen on ollut minulle aikaisemminkin hyvänlaatuinen probleema. Kun kirjoitan itselleni leipää, en välttämättä enää vapaa-ajallani saa itsestäni irti tekstiä. Tai en halua saada, haluan tuulettaa aivojani. 

Olen ottanut iltaisin tavaksi tankata mieleeni tietoa mahdollisimman paljon. Luotan alitajuntaani, se tekee puolestani yöllä töitä ja toden totta, unet ovat olleet mielenkiintoisia. Onneksi muistan ne ja olen laittanut ylös, niistä saan todella hyvää aineistoa luovaan kirjoittamiseen. Sen lisäksi tieto on muhinut sopivaksi itse työtä varten.

Toimittajana oli aina yhtä tuskaa, jos roikkumassa oli joku kirjallisuuden essee ja iltakin oli käytettävä tietokoneruudun tuijottamiseen. Otin käyttööni silloin oikein perinteisen keinon: kirjoitin esseeni käsin paperille jossain rentouttavassa ympäristössä. Ja opintoviikkoja alkoi napsua tilille. Tarinani sisältää pienen opetuksen kaikille toimittajan työstä haaveileville: päivästä suurin osa on istumalihasten vahvistamista ja ruudun tuijottamista. Kaunista päivää voi vain ihailla ikkunasta, jos työpisteessäsi sellainen hienous on. Kaikista varminta on ostaa seinälle kaunis maisemajuliste tai laittaa tietokoneelle jokin kiva nettikamerakuva pyörimään. Jos haaveena on saada töissä happea, täytyy mennä ulkotöihin.

2 kommenttia

Kategoria(t): kirjoittaminen

2 vastausta artikkeliin Happea ja alitajuntaa

  1. Tero Viiru

    Hei,

    Liikunta on loistava inspiraation lähde sekä ongelman ratkaisukeino luovalle ihmiselle. Hyviä juttukelejä jatkossakin :)

    • Kiitoksia samoin Tero! Liikunta pitää mielen virkeänä ja kehon kunnossa. Harmittavan usein juuri liikunnasta tulee tingittyä, jos aika on tiukilla. Se olisikin luksusta, jos päivän voisi täyttää vain luovalla kirjoittamisella ja ulkoilulla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s