Tervehdi, olethan kyläraitilla

Miten alkukantaisen ilahduttava onkaan se tunne, kun nostaa käden tervehdykseen ja toinen vastaa samanlaisella eleellä. Ei tarvita ääniä, riittää pelkka käden heilautus ja hymyntapainen kasvoilla. Jos tervehdykseen ei jostain syystä vastata, jatkaa kättään heilauttanut kulkija matkaansa kuin jalkaan ammuttuna. “Olikohan se nyt suuttunut jostain, vai eikö tuo vain sattunut näkemään. Tai olisiko tuo koira ollut se punainen vaate, taitaa olla niitä, joiden portille ei parane rekun rakkoa tyhjentää.” Kulkija jatkaa matkaansa, mutta miettii, miettii kovasti.   

Pienillä kyläteillä tervehditään estoitta kaikkia vastaantulijoita. Näin myös silloin, jos sattuu muuten vain kuljailemaan toisella kylällä eikä ole hajuakaan siitä, kuka vastaantulevan auton ratin takana mahtaa istua. Jos ajaja on kyläläinen, lienee oikeutettua, että hänen reviirilleen tullessa ulkopuolinen tervehtii. Jos ohi pyyhältävä kuski onkin satunnainen matkailija, ihastuu hän ikihyviksi pienillä hiekkateillä vallitsevasta hengestä. “Oi mitä yhteisöllisyyttä! Ihmiset tervehtivät meitäkin, täysin tuntemattomia!”

Ilahduttavasti tervehditään myös kuntien ja kaupunkien keskustoissa, jos naapurusto on saanut suotuisissa olosuhteissa kasvaa kylämäiseksi. Näillä  alueilla tervehtivät vastaantulijat toisiaan tai ainakin hymyllä osoittavat, että heillä on jotain yhteistä. Sekin riittää jaettavaksi asiaksi, että juuri sillä hetkellä arvostamallaan asuinalueella kävelevät.  Jos taas ilmiselvässä kylässä ei vastaantuleva tervehdi eikä sillä puusilmääkään näytä olevan, voi hänet heti paikallistaa asukiksi taloon, jossa edes seinänaapuria ei tunneta.

1 kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Yksi vastaus artikkeliin Tervehdi, olethan kyläraitilla

  1. Tartsi

    Minusta on hienoa, että tuntematontakin voi tervehtiä ja vaikkapa vaihtaa jonkun sanasen.
    Ympäristö kuitenkin muovaa käytöstä aika äkkiä.
    Näin kävi kuusi vuotta Oulussa asuneelle. :)
    Olin jo muuttanut takaisin maalle kun vierailin Oulussa ja kovin äkkiä muistin, ettei Oulussa jutella tuntemattomille (saati sitten kaupan kassalle).
    Eikä se minua silloin kuin Oulussa asuin häirinnyt pätkääkään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s